Helsingin Jalkapalloklubi on profiloitunut jalkapallo paidat lapsille Suomen johtavaksi jalkapalloseuraksi, ja on saanut hyviä tuloksia muun muassa talouden ja juniorityön kehittämisessä.
Vielä on myös parannettavaa esimerkiksi naisten jalkapalloilun huomioimisessa.
Lauantaina HJK:n kotistadionilla Töölössä pelataan parin tunnin välein kaksi kiinnostavaa paikallisottelua.
Kello 15 Klubin miesten joukkue kohtaa Veikkausliigassa Esport Hongan. Kello 19 samalla stadionilla pelaavat naisten liigan kärkikamppailussa HJK:n ja Hongan naiset.
Viime syksynä Suomessa keskusteltiin kiivaasti miesten ja naisten futismaajoukkueiden palkkioiden isoista eroista. Tällä viikolla on puolestaan juhlittu 17-vuotiaiden tyttöjen saavuttamaa MM-paikkaa.
Tyttöjen jalkapallon kehitystyöstä Palloliitossa vastaava Marianne Miettinen iloitsi, että ensimmäistä kertaa saavutusta käsiteltiin nimenomaan suomalaisena, ei vain tyttöjen jalkapallotekona.
HJK:n esimerkki osoittaa, että vielä on tehtävää.
Tupladerby on HJK:lle mainio tilaisuus markkinoida naisten jalkapalloilua, mutta seura heräili avopaikkaansa hitaasti.
Keskiviikkona derbyn tiedotustilaisuudessa olivat läsnä Klubin ja Hongan miesten joukkueiden edustajat, mutta naisista ei ketään ollut paikalla.
Yhteispressiä oli HJK:n mukaan harkittu, mutta se jäi toteuttamatta. Nyt mielikuvaksi jää, että naisten peliä ei pidetty seurajohdossa merkittävänä.
”On vain yksi Klubi”, kuuluu HJK:n iskulause.
Kurkistus seuran nettisivuille paljastaa, että tuo yhteisöllisyyttä hönkivä mainio lause toteutuu käytännössä huonosti. Kaikki tiedottaminen etusivulla keskittyy miesten joukkueeseen.
Miesten liigajoukkue voisi antaa naisille helposti tukea esimerkiksi mainostamalla heidän otteluitaan eri kanavissa – olkoon kyseessä derby tai joku muu ottelu.
Se ei vaadi isoja panostuksia, eikä ole keneltäkään pois. Lauantain ottelun osalta yhteismainokset saivat vauhtia, kun HS uteli syitä vaisuun tiedottamiseen.
Vähän enemmän vaivaa vaatisi ottelulippujen niputtaminen yhteen. Miesten liigajoukkue voisi jopa tarjota kaikille halukkaille liput naisten matsiin. Taaskaan kukaan ei menettäisi mitään.
Teko olisi iso tuki naisten futikselle ja hyvää mainosta seuralle.
Jos haluat lisätietoja uutisista MM-kisat 2018 lasten pelipaita, ole hyvä ja keskustele blogissamme.