Jalkapallo Neymar Ruotsi lasten pelipaita MM-kisat 2018 pelasi ensimmäisen ottelunsa helmikuun jälkeen

Video: Neymar taituroi komean osuman heti paluuottelussaan – Brasilia kaatoi Kroatian
Vaihdosta kentälle tullut Neymar laukoi Brasilian voittomaalin Kroatiaa vastaan.
Vaihdosta kentälle tullut Neymar laukoi Brasilian voittomaalin Kroatiaa vastaan. (KUVA: ANDREW YATES / Reuters)

Jalkapallo Neymar Ruotsi lasten pelipaita MM-kisat 2018 pelasi ensimmäisen ottelunsa helmikuun jälkeen.
Kesäkuun 14. päivä alkavan MM-turnauksen suurimpiin suosikkeihin kuuluva Brasilia kaatoi Kroatian 2–0 Liverpoolissa sunnuntaina pelatussa harjoitusottelussa.

Brasilian kannalta tärkein MM kisat 2018 lasten pelipaita seikka ottelussa oli sen supertähden Neymarin pelikunto. Hänen jalkapöytänsä leikkattiin maaliskuun alussa, eikä ollut selvää, ehtiikö hän toipua pelikuntoon MM-kisoihin mennessä.

Ainakin sunnuntain esityksen perusteella Neymar on toipunut loukkaantumisestaan hyvin. Puoliajalla kentälle vaihdettu laitahyökkääjä taituroi Brasilian 1–0-osuman komealla yksilösuorituksella 68. peliminuutilla. Neymar harhautteli näppärästi rangaistusalueella ja laukoi lopulta pallon voimalla maalin kattoon.

{ Add a Comment }

Hippos 2020-hankkeessa Espanja maajoukkueen pelipaita MM-kisat 2018 Jyväskylään rakennetaan urheilun

Jyväskylän kaupunginvaltuusto siunasi maanantain kokouksessaan Hippoksen uuden urheilukeskittymän rakentamisen.

Hippos 2020-hankkeessa Espanja maajoukkueen pelipaita MM-kisat 2018 Jyväskylään rakennetaan urheilun, liikunnan, terveydenedistämisen ja hyvinvoinnin keskittymä, jota kaupunki kuvaa kansainvälisesti ainutlaatuiseksi.

Hippoksen alueelle rakentuu suunnitelman mukaan 6 500 katsojan monitoimiareena urheilu- ja viihdetapahtumille. Hallin pääkäyttäjä on SM-liigassa pelaava JYP.

Jyväskylän kaupungin mukaan uusi monitoimiareena soveltuisi hyvin esimerkiksi vuoden 2022 MM-kisojen toiseksi pelipaikaksi. Kisojen pääpaikaksi on ehdolla vahvasti Tampereelle valmistuva uusi areena.

”He ovat jättäneet esityksensä”, kertoo Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen.

”Odottelemme rauhassa nyt vuoden, ja seuraamme useampienkin rakennusprojektien etenemisiä”, Nurminen sanoo.

Jyväskylän ja Tampereen lisäksi myös Helsinkiin on nousemassa uusi kansainvälisen tason areena, kunhan HIFK:n isännöimä Helsinki Garden-hanke etenee.

Nurmisen mukaan Jyväskylän uusi areena sopisi kokonsa puolesta hyvin jääkiekon MM-kisojen toiseksi pelipaikaksi.

”Lopulliset päätökset tehdään näillä näkymin vuodenpäästä”, Nurminen sanoo.

”Silloin kisoihin on aikaa alle kolme vuotta. Jos rakentaminen ei ole silloin alkanut, on hyvin epätodennäköistä että tulisi valituksi kisapaikaksi”, hän toteaa aikataulusta.

Nurminen pitää hyvänä, että Suomeen on 20 vuoden tauon jälkeen nousemassa useampikin uusi jääkiekkoareena. Tampereen, Jyväskylän ja Helsingin lisäksi myös Turkuun suunnitellaan uutta areenaa.

”Hyviä remontteja ja peruskorjauksia on toki tehty monessa kaupungissa, mutta on tärkeää saada myös uusia halleja, jotta pysymme mukana kansainvälisessä kilpailussa.”

Hippokselle tulee myös 5 000 katsojan jalkapallostadion, jonka pääkäyttäjä on Ykkösessä pelaava JJK. Nykyisin JJK pelaa Harjun kentällä, joka toimii myös yleisurheiluareenana.

Lisäksi Hippokselle on määrä rakentaa 3 000 katsojan sisäpelihalli, niin sanottu MID-areena.

”Tämä on tärkeä hanke salibandylle ja Salibandyliitolle. Edustusareenan lisäksi sen alle tulee kolme harjoituskenttää. Tämä on ehdottoman tärkeä hanke Jyväskylän ja Keski-Suomen salibandyn kannalta. Olosuhteet ovat aika surkeat siellä tällä hetkellä”, Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen sanoo.

Uudella areenalla voidaan pelata salibandyn maaotteluja ja nuorten arvoturnauksia, Kinnunen sanoo.

Salibandyn menestysseuroihin kuuluvassa Happeessa Hippoksen areena ei ole herättänyt pelkästään innostusta, sillä seuralla on ollut myös omia hallivirityksiä.

Liitto on kuitenkin voimakkaasti Hippoksen hankkeen takana, ja julkaisi siksi viime sunnuntaina Keskisuomalaisessa tukikirjoituksen.

Jos haluat lisätietoja uutisista MM kisat 2018 lasten pelipaita, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Helsingin Jalkapalloklubi on profiloitunut jalkapallo paidat lapsille Suomen johtavaksi jalkapalloseuraksi

Helsingin Jalkapalloklubi on profiloitunut jalkapallo paidat lapsille Suomen johtavaksi jalkapalloseuraksi, ja on saanut hyviä tuloksia muun muassa talouden ja juniorityön kehittämisessä.

Vielä on myös parannettavaa esimerkiksi naisten jalkapalloilun huomioimisessa.

Lauantaina HJK:n kotistadionilla Töölössä pelataan parin tunnin välein kaksi kiinnostavaa paikallisottelua.

Kello 15 Klubin miesten joukkue kohtaa Veikkausliigassa Esport Hongan. Kello 19 samalla stadionilla pelaavat naisten liigan kärkikamppailussa HJK:n ja Hongan naiset.

Viime syksynä Suomessa keskusteltiin kiivaasti miesten ja naisten futismaajoukkueiden palkkioiden isoista eroista. Tällä viikolla on puolestaan juhlittu 17-vuotiaiden tyttöjen saavuttamaa MM-paikkaa.

Tyttöjen jalkapallon kehitystyöstä Palloliitossa vastaava Marianne Miettinen iloitsi, että ensimmäistä kertaa saavutusta käsiteltiin nimenomaan suomalaisena, ei vain tyttöjen jalkapallotekona.

HJK:n esimerkki osoittaa, että vielä on tehtävää.

Tupladerby on HJK:lle mainio tilaisuus markkinoida naisten jalkapalloilua, mutta seura heräili avopaikkaansa hitaasti.

Keskiviikkona derbyn tiedotustilaisuudessa olivat läsnä Klubin ja Hongan miesten joukkueiden edustajat, mutta naisista ei ketään ollut paikalla.

Yhteispressiä oli HJK:n mukaan harkittu, mutta se jäi toteuttamatta. Nyt mielikuvaksi jää, että naisten peliä ei pidetty seurajohdossa merkittävänä.

”On vain yksi Klubi”, kuuluu HJK:n iskulause.

Kurkistus seuran nettisivuille paljastaa, että tuo yhteisöllisyyttä hönkivä mainio lause toteutuu käytännössä huonosti. Kaikki tiedottaminen etusivulla keskittyy miesten joukkueeseen.

Miesten liigajoukkue voisi antaa naisille helposti tukea esimerkiksi mainostamalla heidän otteluitaan eri kanavissa – olkoon kyseessä derby tai joku muu ottelu.

Se ei vaadi isoja panostuksia, eikä ole keneltäkään pois. Lauantain ottelun osalta yhteismainokset saivat vauhtia, kun HS uteli syitä vaisuun tiedottamiseen.

Vähän enemmän vaivaa vaatisi ottelulippujen niputtaminen yhteen. Miesten liigajoukkue voisi jopa tarjota kaikille halukkaille liput naisten matsiin. Taaskaan kukaan ei menettäisi mitään.

Teko olisi iso tuki naisten futikselle ja hyvää mainosta seuralle.

Jos haluat lisätietoja uutisista MM-kisat 2018 lasten pelipaita, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Lopulta puhelinsoitto akatemiavalmentaja MM-kisat 2018 lasten pelipaita Aleksi Räihältä varmisti

Joskus unelmista tulee totta kauan sen jälkeen, kun oli ehtinyt jo haaveen kuopata. Näin kävi perjantaina Matias Aholalle, 30-vuotiaalle Kemin kaupungin sosiaalitoimen työtekijälle.

Kun maalivahti Mikko Vilmunen sairastui ennen Honka-peliä ja Oskari Forsman oli jo loukkaantunut aiemmin, oli Ahola yllättäen se, joka seisoi PS Kemin maalilla, kun joukkue hävisi kovan taistelun jälkeen FC Hongalle 1–2.

Yli vuosikymmenen aiemmin uransa lopettanut Ahola oli normaaliin tapaan lounastauolla työpaikallaan, kun puhelin soi. Toisessa päässä oli PS Kemin seurapomo Arto Hakala, joka kysyi yksinkertaisesti: pystytkö lähtemään?

– Ajattelin ensin, että kyse on jostain talkoohommista. Hän sanoikin, että sinun pitää tulla toimistolle allekirjoittamaan sopimus ja lähteä Helsinkiin pelaamaan Veikkausliigaa. Sulla on 20 minuuttia aikaa, lähdetkö, yhä hölmistyneen oloinen Ahola sanoi leveä virne kasvoillaan pelin jälkeen.

– Lähdin kotiin hakemaan kamppeet ja koko ajan soittelin ympäriinsä, että mitä kaikkea oikein tarvitsen mukaan. Välissä sain tiedon, ettei minun tarvitsekaan lähteä, ja palasin jo lounastauolle syömään!

Lopulta puhelinsoitto akatemiavalmentaja MM-kisat 2018 lasten pelipaita Aleksi Räihältä varmisti, että Aholan olisi lähdettävä ensi tilassa kohti Oulua. Seurajohto ohjeisti Aholan menemään taksilla pitkän matkan Kemistä Ouluun. Sieltä matka jatkui lentokoneella Helsinkiin. Kyyti järjestyi vielä Tapiolaan, ja Ahola pelasi lainavarusteissa ottelun. Hän antoi nappulakenkänsä pois huoltajalle heti ottelun jälkeen.

– Viisi tuntia meni puhelimessa, että saimme maalivahdin tänne. Paria muuta yritimme, mutta he eivät olisi olleet pelikelpoisia. Otettiin sitten Akatemian kundi. Ei meidän pelimme häneen tänään kaatunut, PS Kemin valmentaja Jari Åhman kertasi raskaan päivän saldoa.

Jos haluat lisätietoja uutisista argentiina pelipaita, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Suomen alle 17-vuotiaille jalkapallotytöille mahtava voitto: EM-kisat jatkuvat välierissä!

Marko Salorannan luotsaama Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkue voitti EM-kisojen viimeisessä alkulohkon ottelussaan Hollannin 2–1 ja eteni välieriin. Suomen oli pakko voittaa ottelu, muuten neljän parhaan joukkoon olisi edennyt Hollanti.

Ottelu ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Vahvasta hyökkäyspelaamistaan tunnettu Hollanti keskittyi puolustamaan, kun Suomi painoi päälle jalkapallo pelipaidat halvalla.

Toisen puoliajan alkupuolella Suomi sai vapaapotkun hyvästä paikasta, ja Tampereen Ilveksen toppari Kaisa Juvonen laukoi pallon maaliin. Maali nähtiin 50. peliminuutilla.

– Ajattelin, että lauon täysillä takanurkkaan ja sinnehän se upposi, suihkunraikas ja ikionnellinen Juvonen kertoi Ilta-Sanomille puhelimitse Liettuasta.

– Taisi olla elämäni ensimmäinen vapaapotkumaali, Juvonen naureskeli vastuulliselle tehtävälleen.

Ottelun 73. minuutilla Hongan Aino Vuorinen vei Suomen jo 2–0-johtoon. Välieräpaikka näytti jo varmalta, kunnes Hollanti sai rangaistuspotkun 77. minuutilla.

Romee Leuchter onnistui kaventamaan pilkulta, mutta tasoitus jäi hollantilaisilta haaveeksi.

– Pystyimme viemään peliä oman suunnitelmamme mukaan ja onnistuimme juoksuttamaan hollantilaisia painopisteen vaihdoilla, alakerran päällikkönä häärinyt Juvonen analysoi.

Hänen mukaansa oranssipaidat olivat aivan puhki ensimmäisen puoliajan lopussa.

Jos haluat lisätietoja uutisista Ruotsi lasten pelipaita MM-kisat 2018, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Barçan unelma ennätyksestä mureni karmealla tavalla – huima putki katkesi käsittämättömään 4–5-tappioon sarjanousijalle

FC BARCELONAN toive tappiottomasta sarjakaudesta mureni nolosti sunnuntaina, kun joukkue kärsi sarjanousija Levanten vieraana nöyryyttävän 4–5-tappion kauden toiseksi viimeisessä ottelussa.

Näin ollen Barcelonasta ei tullut kolmatta espanjalaisjoukkuetta, joka on selvinnyt kauden läpi tappioitta. Espanjassa vastaavan on pystynyt aiemmin kaksi seuraa, Athletic Bilbao kaudella 1929–30 ja Real Madrid kaudella 1931–32.

Barcelona olisi kuitenkin ollut ensimmäinen Ruotsi lasten pelipaita MM-kisat 2018 joukkue, joka olisi onnistunut tempussa 38 ottelun sarjassa.

Euroopan viidessä suurimmassa sarjassa tappiottomaan kauteen on pystynyt seitsemän joukkuetta.
LEVANTEA vastaan Barça pelasi ilman Lionel Messiä, mutta Philippe Coutinho paikkasi mainiosti hattutempulla. Levanten Emmanuel Boateng viimeisteli niin ikään hattutempun.

Barcelona pelasi muutenkin varamiehisenä, ja topparipari Thomas Vermaelen–Yerry Mina oli monesti pahasti pihalla. Oikea puolustaja Nelson Semedo täydensi kauhukolmikon.

Vermaelen loukkaantui puolen tunnin kohdalla isäntien johtaessa 2–0. Tilalle tullut Gerard Pique ei kuitenkaan saanut ryhtiä vieraiden puolustukseen.

Enis Bardhi vei isännät jo 5–1-johtoon 56. minuutilla, mutta Barcelona tuli maalin päähän vartissa. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty, ja näin mestarit poistuivat ensimmäisen sarjatappionsa kärsineenä.

Barcelonan tappioton putki kesti viime kauden lopusta lukien peräti 43 ottelua, mikä on uusi Espanjan ennätys.

Jos haluat lisätietoja uutisista jalkapallo paidat lapsille, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Cristiano Ronaldo loukkaantui – Mestarien liigan loppuotteluun alle kolme viikkoa

Real Madridin päävalmentaja Zinedine Zidane ei vaikuta olevan kovin huolissaan tähtipelaaja Cristiano Ronaldon nilkkavammasta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Portugalilaishyökkääjä joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia La Ligan sunnuntain huippuottelussa Barcelonaa vastaan. Pisteet jaettiin 2–2-lukemin.

Kotijoukkueen toppari Gerard Pique kolhi Ronaldon nilkkaa, kun tämä viimeisteli 1–1-tasoitusmaalin 15. peliminuutilla.
Katso tilanne alla olevalta videolta fc barcelona pelipaita omalla nimellä.

Vamma näytti vaivaavan Ronaldoa, joka kuitenkin jatkoi pelaamista ensimmäisen puoliajan loppuun asti. Marco Asensio vaihdettiin hänen tilalleen toisen jakson alussa.

Real Madrid kohtaa Liverpoolin Mestarien liigan loppuottelussa 26. toukokuuta Kiovassa. Zidane odottaa Ronaldon olevan silloin pelikunnossa.

– Hänen tilanteensa ei ole nyt kovin loistava, mutta uskon, että kyseessä on pieni asia. Se oli vain huono liike, Zidane kommentoi median edessä.

– En osaa sanoa, kuinka kauan hän on sivussa. Hän menee kuvauksiin huomenna, mutta uskon sen olevan pieni asia hänen kannaltaan. Emme ole huolissamme loppuottelusta, me kaikki tulemme olemaan siellä.

Jos haluat lisätietoja uutisista jalkapallo paidat lapsille, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

HJK otti makean revanssin sankassa lumipyryssä – eteni Suomen cupin finaaliin

HJK ei enää antanut paikallisvastustaja Hongan yllättää itseään vaan varmisti paikkansa Suomen cupin finaaliin 2–1-voitolla. Vauhdikas ottelu pelattiin läpi Helsinkiä piiskanneesta kovasta lumisateesta huolimatta. Lunta satoi reilusti koko ottelun läpi.

Klubi hallitsi ottelua etenkin avauspuolikkaalla, mutta pitkään peli näytti samanlaiselta kuin cupin lohkovaiheessa. Tuolloin tiukasti puolustanut Honka anasti 2–1-voiton. HJK jaksoi painaa päälle, ja lopulta Riku Riski ampui tarkasti HJK:n johtoon 35. minuutilla.

Espoolaisjoukkue aktivoitui toisella jaksolla ja alkoi painaa päälle. Maalivahti Markus Uusitalo kuitenkin piti maalinsa puhtaana. Lopullisen niitin iski vaihdosta kentälle tullut Nikolai Alho noin varttia ennen ottelun loppua. Alhon kova ja tarkka laukaus ei jättänyt Hongan maalivahdille mahdollisuuksia torjuntaan.

Aivan ottelun loppuhetkillä Alho ajettiin kentältä suoralla punaisella kortilla holtittoman taklauksen vuoksi.

Jos haluat lisätietoja uutisista Jalkapallo Pelipaidat Halvalla, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Kolumni: West Ham on hävinnyt tällä kaudella paljon pelejä ja hukannut kasvonsa

Tunnettu englantilainen radiojuontaja kirosi ennen maajoukkuetaukoa Emirates Stadiumilla, kun Arsenal ja AC Milan kohtasivat.

– West Hamin tiedottaja soitti juuri ja uhkasi, että kaikki haastattelut loppuvat, jos herjaamme vielä heidän harjoitusleiriään.

West Hamin pelaajat kuvattiin viime viikolla Miamissa rannalla.

– Harjoittelemme kyllä kovaa, joukkueen kapteeni Mark Noble vakuutti.

Kuvat kertoivat jotain aivan muuta. Koko kaudella 700 minuuttia pelannut Andy Carroll nautti auringosta kaikessa rauhassa ilman paitaa. Pahasti flopannut maalivahti Joe Hart piti seuraa hyökkääjälle. Tarjoilija toi drinkkejä jätkille.

***

Lomakohu osui pahaan paikkaan. West Ham lähti kauteen suurin odotuksin, mutta kamppailee sarjapaikastaan Valioliigassa.

West Ham on hävinnyt paljon muutakin kuin pelejä. Joukkue on hukannut kasvonsa.

West Ham muutti London Stadiumille kesällä 2016. Puolet ydinkannattajista halusi jäädä Boleyn Groundille, mutta Hammers-johto ei voinut vastustaa kiusausta. Lontoon entinen pormestari Boris Johnson junaili viininpunaiset muutaman miljoonan punnan kausittaisella ja 99 vuotta kestävällä sopimuksella entiselle olympiapyhätölle.

West Ham vetää London Stadiumille komeat 56 000 katsojaa. Boleyn Groundille mahtui noin 20 000 silmäparia vähemmän. Muutto on kasvattanut seuran taloudellisia voimavaroja, mutta se tehtiin erittäin heikolla ammattitaidoilla: seuran henki ei siirtynyt rosoiselta Upton Parkilta ehostettuun Stratfordiin.

West Ham elää juuristaan. Olen matkustanut seuran fanien kanssa useaan otteeseen junalla. He saattavat pitää aidolla cockneyllä suomalaistoimittajalle pitkiä luentoja seuran ja Itä-Lontoon historiasta. He kertovat ajoista jolloin East Endin rikolliset lähetettiin Australiaan. He kertovat, miten Thames-joen eteläpuolella asuvat Millwall-kannattajat eivät osallistuneet aikoinaan telakkalakkoon.

***

Seuran johtokolmikko David Sullivan–David Gold–Karren Brady ei ymmärtänyt, miten suuri asia muutto lopulta on. He joutuvat nyt koville. Kentälle juosseet kannattajat osoittivat mieltään London Stadiumilla, kun Burnley voitti toissa kierroksella luvuin 3–0.

Sullivan, 69, ja Gold, 81, joutuivat poistumaan kolikkosateessa aitiostaan kesken pelin. West Ham petraa jatkossa jälleen turvajärjestelyjään, mutta tämä ei enää riitä. Seuran johto teki muuttopäätöksen hätiköiden ja maksaa nyt kovaa hintaa.

Kannattajat voivat hyvin mennä vieläkin pidemmälle. Seuran taustalla häärivä huligaaniryhmä Inter City Firm on edelleen vaikutusvaltainen. Sullivan on jopa tavannut porukan johtohahmon hiljattain kotonaan.

Itälontoolaisten fanikuntaan mahtuu hahmoja joka lähtöön. Esimerkiksi kokaiini saattaa kuulua kuuluu tietyn Hammers-porukan junamatkaan siinä missä olut ja viskikin.

West Ham pitää käsissään aikapommia. Se räjähtää, jos joukkue tippuu keväällä sarjasta.

Ja vielä…
Hammers-manageri David Moyes koki kovia viime keväänä, kun Sunderland tippui. Moyes vei koillisenglantilaiset vuosi sitten hupimatkalle New Yorkiin. Nähtäväksi jää tehoaako Miamin aurinko paremmin.

Jos haluat lisätietoja uutisista Jalkapallo Pelipaidat Halvalla, ole hyvä ja keskustele blogissamme.

{ Add a Comment }

Chelsean tavoitteena on voittaa mestaruus

Englannin Premier League puolustava mestari Chelsea on ohittanut Manchester United tuli Englanti Premier League toinen paikka, joukkue on vähitellen osoittanut vakaa puoli. Nykyään valmentaja Conti haastattelussa viime kauden voitti mestaruuden Diego – Costa kiitti myös Chelsean 2018 maalia.Halvat Jalkapallo Pelipaidat Lapsille, myymme vain 100% aitoja pelivaihtoehtoja, ja meille kaikista vaihtoneista saatavilla mukautettuja vaihtoehtoja.

Conti viittasi eteenpäin Diego Costa, joka oli jo siirtynyt ryhmän ulkopuolelle, ei ole oikein puhua pelaajista, jotka eivät ole tiimissäni tai niitä vastaan. Mutta haluan vielä kiittää häntä lupauksista ja suorituskyvystä, jonka hän teki Chelsean viime kaudella. Me voitimme Englannin Premier League -ottelun yhdessä, joten muistaisin aina hänet myönteisellä tavalla. Teimme kovasti yhteistyötä ja voitimme mestaruuden yhdessä. ”Conti toivoo Chelsean tulevaisuutta:” Meidän on kunnioitettava Manchester Cityä, mutta samaan aikaan meidän on taisteltava heitä vastaan. Meidän on löydettävä oikea puolustus kilpailla heidän kanssaan ja jos meillä ei ole mahdollisuutta voittaa tällä kaudella meidän on oltava valmiita taistelemaan heitä ensi kaudella. Mielestäni meidän on oltava tavoitteemme. ”Valitse Chelsea pelipaita Lapsille, ja kilpailukaudella koko joukkueesi tueksi.

Vuonna 2018 halusin tehdä työni samalla tavalla. Sinun on säilytettävä vahva halu tehdä työ hyvin. Odotukseni itselleni on pitää tämä halu monta vuotta. Kun en voi tuntea omia toiveitani, se on oikea aika eläkkeelleni. ”Jalkapallo paidat lapsille omalla nimellä, täältä löydät suosikkijoukkueesi halvat jalkapallot.

{ Add a Comment }